Karamellisoitu kasler ja juuresterriini

Tässä ruuassa on voimakkaita makuja ja herra Zucchini totesikin, että annoksena liha oli todella hyvää karamellikuorineen, mutta lisää otettuna makeus oli hieman liikaa. Jollet siis suuresti pidä makean ja suolaisen liitosta, niin suosittelen vähentämään fariinisokerin määrää kuorrutuksessa. Itse ihastuin rapean makeaan rusahdukseen pehmeän porsaanlihan kera Ainekset 1 sipuli 1 porkkana 2 sellerin vartta 1-2 valkosipulin…

Pippuripihvi, konjakkikastiketta, karamellisoituja sipuleita ja maa-artisokkapyrettä

Ei välttämättä kaunein annos, koska ulkona tihutti ja sillä tekosyyllä jätin hakematta tuoreet yrtit ja rehut, joita olisi voinut käyttää koristeluun. Mutta! Kastike on ihan mahtavaa. Varoitan! Saatat jäädä koukkuun, sillä huomasin eräänä päivänä tekeväni konjakkikastiketta pippuroiduille broilerifileille Kahdelle Ainekset 2 naudan sisäfilepihviä, à 120g 2 tl mustapippureita 1 tl valkopippureita 1/2 dl konjakkia 1…

Routapaisti

Nappaan usein alennuksesta naudanpaistia ja heitän pakkaseen, sillä rakastan routapaistia. Vaikka sen valmistamiseen meneekin aikaa, niin liha on todella maukasta ja mehevää. Ainekset 1-2 kg naudan (tai hirven) paistia jäisenä Marinointiliemi 3/4 dl sokeria 1 3/4 dl suolaa 1 dl vähäsuolaista soijaa 5 valkosipulinkynttä Yrttejä, tuoreena tai kuivattuna, esim timjamia, rosmariinia, salviaa ja oreganoa 1…

Chili con carne

Tämä on iso annos, mutta tätä ruokaa voi lämmittää seuraavana päivänä tai laittaa pakastimeen pahan päivän varalle. Minulle tämä on parasta chili con carnea. Jos ei olisi pikku Makumatkaajaa, niin laittaisin vielä tuoretta chiliä mukaan, mutta näinkin tässä on hieman potkua ja voit hyvin tarjota tuoretta chilisilppua creme fraichen lisäksi, jos kaipaat lisää chilisyyttä Ainekset…

Paahdettua ankan rintaa, perunaa, selleripyreetä, sitrusöljyä ja saksanpähkinöitä

Ankkaa emme olleet koskaan ennen kotona valmistaneet, mutta kun sitä kaupasta löytyi, niin täytyihän sitä kokeilla. Viinilehden reseptit ovat ihania! Niistä löytyy perusteet moneen juttuun, tässäkin ankan suolaus suola-sokeriseoksessa on sieltä lainattu tekniikka Kahdelle Ainekset 1 iso ankan rinta 1 dl suolaa 1 dl ruokosokeria 1/4 juuriselleri 1/2 dl kermaa Voita 1/2 dl oliiviöljyä Pari…

Naudan sisäfilettä, punaviinikastiketta, vihreitä papuja ja karamellisoituja sieniä ja sipulia

Viime vuoden Kirja ja Ruokamessut eivät menneet hukkaan sillä opin siellä kädestä pitäen niinkin yksinkertaista asiaa kuin lihan leikkaamista. Kyllähän sitä tuesi jo että aina syitä vastaan, mutta meitä muistutettiin siitä että koko lihapala, tässä kohtaa sisäfile, ei välttämättä ole saman suuntainen ja leikkaussuuntaa voi joutua kääntämään hieman. Oli suussa sulavia pihvejä ja kastike… vei…

Jauhelihapihvit kermapippurikastikkeessa

Pidän jauhelihapihvejä hieman tylsänä ruokana, mutta tämä herkullinen kermapippurikastike antaa särmää ruoalle. Kastike ei runsaasta pippurimäärästään huolimatta ole liian terävän makuinen, vaan pippurien kuullottaminen vie terävimmän kärjen pippurien mausta Jauhelihapihvit 400 g jauhelihaa 1 muna 200 g kermaviilia 1 dl korppujauhoja 1 tl mustapippuria 1/2-1 tl suolaa 1 tl paprikajauhetta 1 sipuli Voita Kuullota sipuli…

Liha-vihannespata

Tylsä nimi mahtavalle ruualle. Tämä ruoka on täynnä ihanaa makua ja valmistuu helposti yhdessä padassa, toki paistoin kaiken erikseen pannulla, mutta tarvittaessa kaiken voinee paistaa emaloidussa valurautapadassakin, toki silloin kaikki raaka-aineet eivät saa yhtä hyvää pintaa Ainekset 400 g paistia, entrecotea tai muuta suhteellisen mureaa naudanlihaa Voita 1 sipuli 1 sellerin varsi 1 pieni porkkana…

Sinappinen possukastike

Pikku Herkuttelijan lempiruokaa ovat kaikki karjalanpaistityyliset kastikkeet, mutta välillä kaipaan hieman vaihtelua. Tässä kastikkeessa maku tulee karkeasta sinapista ja maukkaista vihanneksista Ainekset Reilu kilo porsaan lihaa, meillä oli nyt siistittyä kassleria (ei niin rasvapitoista) 1/2 lanttu 2 sellerin vartta 2 porkkanaa 2 sipulia 1 purjo 2 rkl karkeaa sinappia Vettä Suolaa Mustapippuria 2 laakerin lehteä…

Lihapullat kermakastikkeessa

Ihanat pullaset kermaisessa kastikkeessa ovat kotiruokaa parhaimmillaan. Pidän kermaviiliin tehdyistä pullista, vaikkakin niiden ongelmana on niiden murentuminen. Ja ehdottomasti pullat ovat paremman makuisia kun ne paistetaan rehdisti voissa. Nämä pullat maistuvat myös niin, että kermakastikkeen tarjoilee erikseen, jolloin pullien muoto säilyy paremmin, mutta lapsiperheen arkea helpottaa ruoka jota voi lämmittää uudelleen, jolloin kastikkeeseen upottaminen on…

Saksalainen perunasalaatti ja entrecote

Tämä perunasalaatti on kevyt ja raikas, täysin erilainen kuin kermaviili- tai majoneesipohjaiset versiot Kahdelle 2 entrecitepihviä 4 perunaa 1/2 punasipulia 1 rkl kapriksia Salaattia 1 rkl valkoviinietikkaa 2 rkl oliiviöljyä 1/2 tl suolaa 1 tl karkeaa dijonia Mustapippuria Ota pihvit ajoissa huoneenlämpöön. Keitä kuoritut perunat kypsiksi. Paista pihvit, mausta suolalla ja pippurilla. Asettele lautaselle salaattia….

Wellingtonin pihvi, punaviinikastike, paahdetut porkkanat ja porkkanapyree

Wellingtoninpihvi on minusta helpointa hallita yksittäisinä annoksina ja toisaalta jos kypsyys heittää niin yhden pihvin takia ei harmita niin paljoa kuin koko fileen puolesta Kahdelle Ainekset 4 ruskeaa herkkusientä 1 salottisipuli 2 valkosipulinkynttä 1 rkl tuoretta tinjamia Voita 1 levy voitaikinaa 2 viipaletta ilmakuivattua kinkkua 2 sisäfilepihviä (100-120g) Mustapippuria Suolaa Muna Punaviinikastike 2 salottisipulia 2…