Vuohenjuusto-tatti-raviolit

Herkullisia itsetehtyjä ravioleja. Tämä sopii kesäiseksi illalliseksi kevyen valkoviinin kera tai ihastuttavaksi alkupalaksi

Kahdelle pääruokana, neljälle alkupalana

Ainekset:

Pasta:

  • 2 dl vehnä- ja tai durumvehnäjauhoja
  • 1 L-koon muna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • Ripaus suolaa

Täyte:

  • 100 g ricottaa
  • 75 g vuohenjuustoa
  • 200 g tatteja tai muita maukkaita sieniä
  • Voita
  • Iso nippu ruohosipulia
  • Hieman tuoretta rosmariinia
  • Suolaa ja mustapippuria

Kastike:

  • 1 dl kermaa
  • 2 cl limoncelloa
  • 1 rkl voita
  • Mustapippuria ja suolaa

Lisäksi:

  • Parmesaania raastettuna
  • Koristeeksi tuoretta ruohosipulia ja rosmariinia, rucolaa ja orvokin kukkia

Vaivaa pasta-ainekset kimmoisaksi taikinaksi. Tarvittaessa lisää tilkka vettä jos jauhot ovat kovin kuivia tai muna on pieni. Muotoile palloksi ja kääri tiiviisti kelmuun. Anna levätä jääkaapissa ainakin tunti.

Silppua sienet, paahda niitä kuivalla pannulla kunnes ylimääräinen neste sienistä on haihtunut. Lisää sitten hieman voita ja paista sienet kullanruskeiksi. Hienonna vuohenjuusto haarukalla. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja laita pursotuspussiin.

Ryhdy valmistamaan taikinaa pastaksi. Veivaa pastakoneen läpi suurimmalla paksuudella ensin pariin kertaan, taita levy sitten pitkittäin kahtia ja veivaa taas pastakoneen läpi pari kertaa. Toista tämä vielä kaksi tai kolme kertaa, tämä antaa pastalle hieman rakennetta. Tarvittaessa voit hieman jauhottaa levyä, jos se tuntuu kovasti tarttuvan kiinni. Pikku hiljaa, säädä konetta tiukemmalle ja veivaa taikina aina ainakin kahdesti samalla paksuudella koneen läpi. Kun taikina on niin ohutta että näet kätesi varjon sen läpi, niin taikina on valmista.

Pursota täytettä levylle. Tästä määrästä tulee noin 16 raviolia. Levitä pullasudilla vettä pastalevylle täytteiden ympärille ja paina päälle toinen levy. Nipistele reunat tiukasti kiinni ja leikkaa neliöiksi. Jauhota leivinlautaa hieman ja siirrä raviolit jauhotetulle alalle. Anna kuivahtaa peittämättä puolesta tunnista tuntiin.

Kuumenna kastikeainekset kasarissa ja anna hiljalleen kiehua hetki. Laita levy pois päältä ja anna olla lämpöisellä levyllä.

Kiehauta runsaasti suolalla maustettua vettä. Keitä ravioleja kunnes ne nousevat kauniisti pintaan, noin 3-4 minuuttia. Valuta raviolit ja asettele lautasille, lisää kastike, parmesaaniraaste sekä koristeet. Tarjoa välittömästi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s