Tomaattikeitto on hyvää, mutta usein hieman tylsää ruokaa. Tuorejuustosydän ja yrttiöljy antavat kuitenkin jotain uutta keitolle
Kahdelle pääruokana, neljälle alkuruokana
Ainekset
- 1 prk tomaattimurskaa
- 1 sipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- 2 rkl oliiviöljyä
- Hieman chiliä
- 1-2 rkl silputtuja yrttejä, esimerkiksi basilikaa, salviaa ja persiljaa
- 1 rkl balsamiviinietikkaa
- 1-2 tl sokeria
- Suolaa
- Mustapippuria
- 100 g maustamatontatuorejuustoa
- 1 valkosipulin kynsi
- 1/2 rkl tuoretta persiljaa
- Ripaus suolaa
Silppua yrtit. Sekoita huhmareessa 1 rkl yrttejä ja 1 rkl oliiviöljyä tasaiseksi yrttiöljyksi. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipulit oliiviöljyssä. Lisää tomaattimurska, chili, mahdolliset loput yrtit, balsamiviinietikka, sokeri ja suolaa ja mustapippuria. Anna hautua 15-60 min. Laadukkaasta murskasta saa nopeasti raikkaan makuisen keiton, pyöreämmän maun saa pidempään hauduttamalla.
Sekoita tuorejuusto, persilja ja puristettu valkosipulin kynsi, mausta suolalla
Pursota tuorejuustoa nokare lautaselle ja annostele keitto lautasille. Pirskottele pinnalle yrttiöljy
Vinkkejä
- Laadukas tomaattimurska antaa paremman lopputuloksen, eikä vaadi niin pitkää keittoaikaa. Makuun pystyy vaikuttamaan keittoajalla, raikkaampi keitto syntyy pikaisesti ja pyöreämpi, täyteläisempi keitto pidemmällä haudutusajalla
- Kauniimpi ja juhlavampi keitosta tulee kun sen soseuttaa kypsennyksen lopuksi ja tarjoilee pehmeän vuohenjuuston kera