Herra Zucchini asettui pöydän ääreen. Kulhossa oli keittoa, sitä ei ollut liikaa, eikä liian vähän vaan juuri sopivasti. Hän katseli keittoa ja totesi siinä olevan vihanneksia ja lihaa, ei liikaa, eikä liian vähän, vaan juuri sopivasti. Hän maistoi keittoa ja siinä oli makua, ei liikaa, eikä liian vähän, vaan juuri sopivasti!
Ainekset
- 2 broilerin paistileikettä
- 1/2 rkl rypsiöljyä
- 1 tl seesamiöljyä
- 2 tl soijakastiketta
- 1/4 tl suolaa
- 2 hienonnettua valkosipulin kynttä
- 1/2 tl mustapippuria
- 125 g nuudeleita
- 10 sokeriherneen palkoa
- 1 iso siitakesieni
- 2 vartta kevätsipulia
- 1 pieni porkkana
- 1 chili, makusi mukaan, itse käytimme keskivahvaa
- 5 dl vettä
- 1 rkl (pss) misotahnaa
- 1 rkl teriyakikastiketta
- 1/2 rkl kasvisfondia
Sekoita öljyt, valkosipuli ja mausteet ja kääntele paistileikkeet marinaadiin niin että ne peittyvät kokonaan. Anna marinoitua ainakin tunti.
Keitä ja jäähdytä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Asettele kahden kulhon pohjalle.
Viipaloi vihannekset, paista ensin sienet pienessä voi tai öljymäärässä kullanruskeiksi, asettele nuudelien päälle, toista sama porkkanoille ja sokeriherneille. Ripottele myös chili ja kevätsipuli nuudelien pinnalle.
Paista kanat kauniin ruskeiksi pannulla, viipaloi ja aseta nuudelien päälle
Mittaa kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Kaada liemi kulhoihin ja tarjoa heti!
Vinkkejä
- Teriyakikastikkeen voi korvata hyvällä soijalla ja ripauksella sokeria
- Tähän keittoon voi upottaa mitä tahansa vihanneksia sopivasti paloiteltuna ja proteiinilähteenä käy mikä tahansa ohueksi siivutettu liha tai perinteinen pehmeäksi keitetty muna puolitettuna
- Tarjoiluun kulho, lusikka ja puikot (tai haarukka)